6. helmikuuta 2008

Terveisiä Nurinkurin-maasta. Kulttuurishokki iski jälkijunassa; juuri kun viaton, pahaa-aavistamaton pikku ekspatti sitä vähiten odotti, se avasi vekkulin arkkunsa, tuon kansallisen Pandoran lippaansa, kastoi jättikokoisen tiskirättinsä vetämättömässä vessanpöntöntössä ja läväytti navetallisen vasten kasvoja.

Kaikki alkoi siitä kun jätin taakseni idyllisen intialaisperheen ruumiinlämpimän, jouluisilta mausteilta ja ganjalta tuoksuvan puolihoidollisen Bed&Breakfast-ullakon - tuon henkisen hautomoni - ja avasin siipeni lentääkseni itsenäisyyteen. Uusi vapauden tunne oli huumaava ja kiehtova. Toki, olin menettänyt psyykkisen turvaverkkoni, suloisen ja turvallisen kulttuurisillisalaatin, jonka olohuoneessa koko paksuaksenttinen perhe sunnuntaisin parveili Simpsoneita katsellen, mutta olin saanut tilalle jotain monin verroin jännittävämpää, nimittäin avaimet omaan kämppään. Mahdollisuudet tuntuivat rajattomilta, tulevaisuus loisti kirkkaana kuin Uuden Jerusalemin vaakuna pangalaktisessa satelliittikuvassa. But the dream turned sour.

Päällisin puolin kaikki vaikuttaa hyvältä, mutta englantilaiset, talonrakennustekniikan suuret imeväiset, nämä nikkarointitaidon lempeät kääpiöt, nämä laastarilla ja purukumilla paikkailun pedigreepuudelit, ovat jälleen kerran onnistuneet korjaamaan jättipotin. Rakennus on vasta kaksi vuotta vanha, mutta home on jo onnistunut allekirjoittamaan oman alivuokralaissopparinsa useaan huoneistoon. Sähkötyöt on tehty ihan päin vittua, ulko-oven voisi puhaltaa sisään, tuuletusjärjestelmä on mitätön ja kylppärissä on näkyvä vesivahinko.

Viikko on kulunut huoltofirman byrokraattisen väsytystaktiikan parissa nautiskellessa. Joka päivä mun töissäollessa käy white van man vaihtamassa keittiön kaksi rikkinäistä lamppua uusiin, ja joka ilta kun laitan valot päälle, kaksi niistä pamahtaa 30 sekunnin sisällä. Sitten laitan sähköpostia huoltofirman managerille ja seuraavana aamuna varjonäytelmä, siluetti paholaisen lampunvaihtajan tanssista, alkaa alusta. Olen juuttunut tragikoomiseen looppiin, ja tässä versiossa Puxatony Phil on työntänyt likaisen nenänsä ulos pesästään ja ennustanut, että sataa paskaa.

Suihkuhuoneen vesivahinko on loihittu kuntoon sutimalla homeen ja kosteuden päälle uusi maalipinta. Huoltomanagerin parhaan reseptin mukaan laitettiin pahimpaan vuotokohtaan rantu jotain markan ektoplasmaa, ja nyt on tarkoitus odotella loppuseinän neitseellistä itsestäänkuivumista pari viikkoa, jonka jälkeen voidaan - oikein arvattu - maalata päälle "siisti maalipinta". Löysin edelliselle vuokralaiselle osoitetun kirjeen, jossa kaikkia talon asukkaita syyllistetään kollektiivisesta homeenaiheuttamisesta kiinteistöön. Vuokralaisten primääri tuhoamisvietti ilmenee suihkussakäymisenä. Tuuletushan on iso vitsi; kun laittaa valon vessaan, käynnistyy katossa oleva nyrkinkokoinen "puhallin", joka ei kyllä kuivata mitään, mutta pitää yhtä kovaa meteliä kuin keskikokoisen kaupungin energiantarpeen kattava turbiini-generaattori.

Työ- ja vapaa-aika kuluu rattoisasti erilaisten juoksevien asioiden hoidossa: puhelimessa jonotellessa ja loputtomia lomakkeita täytellessä. Nettiliittymän hankkiminen on ollut kivinen ja raskas polku, suruisiin yksityiskohtiin sen kummemmin menemättä. Sen verran voinee todeta, että British Telecom on Suuri Saatana, ja toivon sen palavan helvetin liekeissä ikuisesti (ei tokikaan välttämättä pahin mahdollinen kohtalo pelsepuupille).

Referenssinä todettakoon, että asiat eivät ole välttämättä huonosti. Monilla menee vielä paljon, paljon huonommin. Monissa taloissa on yksinkertaiset ikkunat, falskaava kaasulämmitys ja sodanaikainen, ällöttävältä puhdistusaineelta löyhkäävä kokolattiamatto, joka yltää kaikkialle, etuoven rappusilta jokaisen komeron ja kammarin kautta aina vessanpöntön kanteen saakka. Sokkeli on pitkälti tuntematon käsite. Kylpyhuoneisiin ei ole välttämättä rakennettu minkäänlaisia vesieristyksiä. Suihkut toimivat usein sähköllä ja poikkeuksetta huonosti. Yksi perhe oli sattumalta huomannut, että suihku toimii tasaisimmin kun muisti laittaa ensin keittiön hanan valumaan. Jos asuu kakkoskerrosta ylempänä, suihkukokemus on kuin tihkusateessa seisoisi. Hometta on kaikkialla, ja talojen yleisilme on surullisen suttuinen ja ränsistynyt. Joka paikka huokuu melankolista mennyttä suuruutta.

Antti oli ollut tänään Lontoossa viinitastingissa, jossa samaan pöytään oli istunut erittäin arvokas herrasmies. Mies oli tervehtinyt hieman vanhakantaiseen tapaan sanomalla "How Do You Do", josta Antti oli häkeltynyt siinä määrin, että oli vastannut: "Howdy".